The Zombies are coming!

Perjantaina 27. Kesäkuuta 2008 kello 00:55

Internetissä kuulema kiertää ajatusleikki nimeltä ”Zombie Attack Meme”. Se menee suunnilleen seuraavanlaisesti: Olet ostoskeskuksessa johon Zombiet hyökkäävät. Sinulla on: 1. yksi ase 2. yksi musiikkikappale joka soi kauppakeskuksen kaiuttimissa 3. yksi julkisuuden henkilö joka auttaa sinua. Sekä ase että henkilö voivat olla fiktiivisiä, eikä ampumatarvikkeista tarvitse olla huolissaan. Minkä aseen valitset, kenet otat kaveriksi ja mikä biisi soi täysillä siinä vaiheessa kun ruvetaan asenteella teurastamaan zombeja?

Katselin eräältä sivustolta muiden ihmisten tekemiä ehdotuksia, ja vastaan tuli ihan loistavia vastauksia. Mietin omat vastaukseni yhden pahoinpitelykeikan verran (kuljetus Vihdistä Lohjalle), ja minun vastaukset ovat seuraavanlaiset (osittain samat kuin veljeni Mossella, mutta se ei kyllä yllättänyt ollenkaan).

1. 7,62 Rk 95, eli Suomen Puolustusvoimien käyttämä rynnäkkökivääri. Miksi näin? Koska se on ihan helvetin hyvä ase. Sen verran ottaisin kohteeni huomioon että haluaisin siihen Hopealuoteja. Kiitos.

2. Ajattelin ensin useita sellaisia biisejä jotka löytyvät Matrix-elokuvan soundtrackiltä, koska ne ovat varmasti aika optimaalisia valintoja tähän tarkoitukseen. Päädyin kuitenkin Finlandiahymniin. Voisiko olla hienompaa, suomalainen rynnäkkökivääri ja Finlandiahymni? ;-)

3. Vaihtoehtojahan on tietenkin useita, mutta kallistun kuitenkin Wesley Snipesiin. Kova heebo ja luulisi että häneltä löytyy Blade-elokuvien kautta hieman kokemusta noista ”tuonpuoleisista ökköpömmiäisistä”... ;-)

Näin minulla, entäs teillä?

KOMMENTOI - jo 21 kommenttia

Jos haluatte päästä eroon Väsyneestä Lanssarista niin…

Torstaina 26. Kesäkuuta 2008 kello 10:34

Olen kärsinyt allergioista koko elämäni. Heinä, koivu (sekä kaikki muukin vihreä), kissat, koirat, hevoset ja huonepöly. Välillä on ollut helpompia vuosia, välillä on ollut yhtä helvettiä. Muistan lapsuuteni kesät maalta kun en saanut aamuisin silmiä auki jos niihin ei laitettu silmätippoja edellisenä iltana. Ja minä vihasin silmätippoja. Pakko todeta että ei varmastikaan ollut helppoa vanhemmillanikaan. Kyllähän jo siihen aikaan oli olemassa jonkinlaisia allergialääkkeitä (en nyt sentään ole ihan niiiin vanha), mutta teho taisi olla huono verrattuna tämänhetkisiin lääkkeisiin. Puhumattakaan niistä sivuvaikutuksista…

Ruokapuolella olen päässyt helpommalla. Joskus 12-vuotiaana jouduttiin toteamaan että olen allerginen tuoreelle omenalle (olin syönyt omenaa ongelmitta siihen asti), koska se aiheutti kutinaa suussa/nielussa ja voimakasta pahoinvointia. Joten sen jälkeen en ole syönyt sitä. Omenasta tehdyt mehut, hillot, marmeladit ja leivonnaiset ovat OK, ja itse asiassa lämmin omenapiirakka on ehkä parasta mitä maan päällä on (varsinkin vaniljakastikkeen kanssa). :-)

Allergioiden takia vaimoni oli pakko luopua hänen koirasta ja kissasta silloin kun ruvettiin seurustelemaan, koska yrityksistäni huolimatta en päässyt siedätyshoitoon. Tämä lopputulos oli itselleni suunnattoman raskas, ja kannan sitä taakkaa harteillani vieläkin. Varsinkin kun olen itse hyvin eläinrakas, ja voisin hyvin kuvitella meille karvamallista kaveria kotiin. Näyttää myös siltä että tyttäremme on perinyt minun allergiataipumukseni, ja tänä kesänä hän on saanut Zyrtek-tippoja kahdesti päivässä. Varsinkin torpalla ollessamme.

Toissapäivänä olin työparini kanssa ruokakaupassa josta ostin kanasalaattia (ilman kastiketta). Siinä sitten osui silmään rasia tuoreita kirsikoita. Kerroin kollegalle etten ole ikinä edes maistanut tuoreita kirsikoita, jonka jälkeen hän totesi niiden olevan todella hyviä ja kehotti ostamaan niitä. Joten ei muuta kuin tuumasta toimeen. Myöhemmin sitten lähdettiin sitten pikaisesti käymään meillä kotona koska lapset olivat menossa pariksi päiväksi äitini luokse Siuntioon, ja halusin nähdä niitä ennen sitä. Matkalla meille söin about 10 kirsikkaa, ja kyllähän ne olivat ihan hyviä. Totesin kaverille että mukavaa saada vähän vaihtelua viinirypäleille…

Kotona tunsin jotain omituista ylähuulessani ja menin seisomaan peilin eteen. Ja siinähän se oli, ”näppärä pikku turvotus”. Ei muuta kuin äkkiä Zyrtek naamaan (ei ollut kuin lasten tippoja mutta väliäkö sillä). Vaimo jo katseli hieman huolestuneena, enkä minä vissin hirveästi auttanut toteamalla että ”…muista sitten ottaa rahat vakuutusyhtiöltä ettei olla maksettu kaikki nämä vuodet ihan turhaan”. Pia totesi että olen hölmö kun menin kokeilemaan noita kirsikoita, mutta pitäähän niitä nyt joskus testata. Ja nyt oli ainakin apu lähellä… ;-)

Päästyäni takaisin yksikköni luokse (joka siis seisoi talomme edessä) oli ylähuuli jo niin turvoksissa että työparikin huomasi sen heti. 12 kysyi vaan että ”…ruvetaanko vetämään lääkkeet ruiskuun?”. Onneksi Zyrtek on varsin tehokas lääke, joten ongelma ei ikinä edennyt pahemmaksi. Hieman etova olo kieltämättä oli, mutta kaksi tuntia myöhemmin huuleni oli taas oma ihana itsensä ja olin vieläkin hengissä. Ja taas vähän viisaampana… ;-)

PS. Unohdin muuten kirjoittaa tuosta minun painonpudotusprojektistani, ja olen kuitenkin luvannut viikoittain kertoa missä mennään. Kuuden viikon jälkeen oli lukema 105,7 kg, eli täysin sama kuin edellisenä viikkona. Mutta en ole kovin huolestunut, koska oli oikeastaan korkea aika että tuo tahti vähän rauhoittui ja olihan nyt kuitenkin Juhannus. Kuudessa viikossa on edelleen lähtenyt se vajaa 7,5 kg joten olen ihan tyytyväinen… :-)
KOMMENTOI - jo 7 kommenttia

''Animals are such agreeable friends, they ask no questions, they pass no criticism'' - George Eliot

Tiistaina 24. Kesäkuuta 2008 kello 20:26

Tässä duunissa näkee aina välillä aivan järkyttävässä kunnossa olevia asuntoja, jossa jopa kokenut ja kaiken nähnyt (ja haistanut) sairaankuljettaja joutuu hengittämään syvään pari kertaa ennen kuin uskaltautuu taistelukentälle. Asunnon sisäpuolella pitää sitten a) katsoa mihin astuu ja istuu ja b) pyrkiä hengittämään suun kautta, muuten voi iskeä äkillinen työkyvyn menetys. Siinä voi sitten kollegan kanssa huokailla syvään miettien kuinka paljon pesemistä ja ilmanraikastajaa tarvitaan kyseisen kyydin jälkeen, ennen kuin kehtaa taas ”lastata” jonkun toisen veronmaksajan kyytiin. Well, I have said it before and I will say it again: ämmätinvalintakysymys…

Anyway, aina välillä näkee näissä edellä mainituissa kämpissä eläimiä. Useimmiten kissoja ja koiria, mutta on joskus tullut vastaan harvinaisempiakin otuksia. Papukaijoja, hämähäkkejä, liskoja ja yksi käärmekin (onneksi meitä erotti lasi). En millään muotoon väitä että moinen ympäristö olisi eläimelle hyvä, mutta yksi asia on iskenyt silmään. 90% (tietotoimisto Hiha) tapauksista tuntuu olevan niin että kyseisellä lemmikillä on asiat parhaiten siinä kämpässä. Voi olla että koiran omistaja ei ole syönyt ruokaa kahteen kuukauteen, virtsannut ja paskonut sänkyynsä viimeiset kaksi viikkoa ja käynyt suihkussa viimeksi viime vuoden Juhannuksena. Siitä huolimatta koiralla saattaa hyvin olla puhdas peti, tuoretta (kloorattua) vettä ja ruokaa. Naapurin mummo käy kenties koiran kanssa ulkona aamuin illoin, ja niin poispäin… Tästä olen usein päätellyt sen että jokin pieni osa kyseisten kansalaisten DNA-ketjuista koostuu vielä ihan ihmisgeeneistä. Näin vaikka äskeinen kuvaus hänestä epäilemättä johtaa epämiellyttäviin (mm. haju)ilmiöihin. Ja vaikka hän on viisi minuuttia aikaisemmin yrittänyt lyödä meitä päähän Tapio-pullolla…

Kuten totesin jo aikaisemmin, en missään nimessä kannata sitä että lemmikkejä pidetään kodeissa joissa niistä ei kyetä pitämään huolta. Ja aina välillä tulee tietenkin vastaan ikäviä tilanteita, jossa lemmikki kärsii samoista oireista/vaivoista/ilmiöistä kuin omistajansa. Silloin pystyy onneksi usein saamaan eläimen pois sieltä sillä verukkeella että isäntä/emäntä viedään sairaalaan…
KOMMENTOI - jo 6 kommenttia

Post-Juhannus...

Sunnuntaina 22. Kesäkuuta 2008 kello 23:29

Pääsin sitten loppujen lopuksi about yhdeksän maissa pois työvuorosta eilen illalla, ja lähdin samantien ottamaan suuntia kohti Pyhtään torppaa. Tiesin että vaimoni oli lämmittänyt savusaunan, ja odotin kovasti pääsyä perheeni luokse. En edes vaivautunut vaihtamaan työvaatteet siviilimallisiin, koska tuntui tyhmältä vetää puhtaat vaatteet niskaan käymättä ensin suihkussa. Ja minähän olin tosiaankin menossa saunaan torpalla.

Lähdin suurella innolla ajelemaan kohti itää, ja laskin että olen perillä 22.30-23.00 välisenä aikana. Onnistuin melkein. Ikävä kyllä tein melkeinpä 100% rattijuoppohavainnon valtatie 7:lla Sipoon ja Porvoon rajan tuntumassa, ja vaikka se kuinka v*tutti en yksinkertaisesti voinut päästä sitä läpi sormieni. Huomasin asian vasta ajettuani kyseisen auton ohi, mutta taustapeilistä havaitsin pelottavan tehokkaasti kuinka moottoritie ei meinannut riittää kyseiselle kansalaiselle. Ja välillä hän lähestyi minua, ja välillä hän melkein hävisi näkökentästä. Minä ajoin taas vakionopeudensäätimellä, joten rohkenen väittää että vaihteleva nopeus oli toisella osapuolella...

Soitin siis taas kerran (olen viime vuosina ollut jonkinlainen rattijuoppomagneetti) hätäkeskukseen ilmoittaakseni havainnoistani. Samalla hidastin nopeuden niin että päästin hänet ohitseni. Riskiohitus, mutta näin sain rekisterinumeron otettua talteen ja pystyin seuraamaan jos suunta muuttuisi. Näin myös tapahtui, kun kansalainen taisi huomata minut ja siirtyi pikkuteille. Ja minä tietenkin perässä. Kirosin ”langan” toisessa päässä olevalle päivystäjälle että olisi ”...juuri päättyneen Juhannustyövuoron jälkeen kova kiire päästä torpalle tekemään Juhannustaikoja rouvan kanssa....”. ;-)

Torpalla olin sitten loppujen lopuksi perillä klo 23.15, ja ennen saunaan menoa juotiin kahvit ja konjakit. Torppa ja muut rakennukset olivat todella upeasti koristeltu pienillä koivuilla, kynttilöillä, ja myrskylyhdyillä, ja oli selvää että täällä oli ollut todellista Juhannustunnelmaa. Vaimoni kertoi että torpalla oli naurettu koko Juhannus vedet silmissä, ja uskon sen kyllä. :-) Käytiin sitten saunassa, jonka jälkeen syötiin vielä pieni ilt...siis yöpala ja juotiin hieman viiniä. Kahden maissa siirryttiin sitten Pian kanssa navettaan viime kesänä tehtyyn huoneeseen nukkumaan. Oli eka kerta kun vietin aikaa ”Villa Bofinkenissa”, ja paikka oli todella upea. Varsinkin kynttilänvalossa. Yhtään valokuvaa en tietenkään ymmärtänyt ottaa siellä, mutta eiköhän sekin järjesty tässä kesän aikana. Valvottiin vielä tunti ennen kuin ruvettiin nukkumaan.

Seuraavana päivänä heräsin puolelta päivin siihen että tyttäreni tuli herättämään minut. Hän istui Nalle Puh-huivi päässä jakkaralla sängyn vieressä ja jutteli taukoamatta. Hän oli suunnattoman iloinen nähdessään minut taas muutaman päivän tauon jälkeen, ja yritin epätoivon vimmalla herätä ettei hänelle tulisi sellaista tunnetta etten olisi halunnut häntä sinne viereeni. Hitaasti se meni, mutta loppujen lopuksi se onnistui kyllä... ;-)

Päivä meni torpalla eri askareissa (olin myös jonkin aikaa puhelimessa kun piti hoitaa yksi sairaslomapaikkaus), ja kuuden maissa hypättiin koko perhe autoon ja lähdettiin ajamaan kohti Nummelaa. Huomenna taas töihin, mutta tietenkin palaamme taas torpalle mahdollisimman nopeasti. :-)

KOMMENTOI - jo 10 kommenttia

Juhannus Nummelan sakuasemalla...

Lauantaina 21. Kesäkuuta 2008 kello 20:32

…alkaa minun osalta lähestyä loppuaan. Lopetan (jos kyytijumala on minulle suopea) klo 21.00 ja lähden sitten ajelemaan muutamaksi tunniksi perheeni luokse torpalle. Minun kolme ystävää ja kollegaa tässä vuorossa jatkavat vielä aamuyhdeksään, mutta minulla on niin paljon työtä listassa tällä(kin) viikolla (se sama m*lkku listantekijä vieläkin), että lopetan siis kohtapuolin. Maanantaina tosin takaisin, ja silleen…

Juhannus täällä oli kiireinen kuten aina, mutta kuitenkin yllättävän rauhallinen. Nummi-Pusulassa päivystänyt yksikkö pelasti paljon ajamalla ihan kiitettävästi kyytä Nummi-Pusulassa, Karjalohjalla ja Sammatissa, ja näin olleen helpotti merkittävästi Nummelan ja Lohjan sakuasemilla olevien työtaakkaa. Kiitosta siis herroille 21, 32 ja 49 kaikesta avusta. :-)

Saatiin yöllä nukkua jokusen tunnin, ja jopa peräkkäin. Ja illalla me ehdittiin hetkeksi käydä katsomassa Vihdin kirkonkylällä vietettävää Juhannusjuhlaa ja tietenkin kokkoa. Perinteinen ”Perse vs Kiuas”-kyyti jäi nyt sitten minun osalta kokematta tänä vuonna... Mitä voin sanoa, huono homma minulle (putki vähän niinkuin katkesi) mutta hyvä homma jos ajattelee kansalaisten perseitä. ;-)

Onnistuttiin jopa syömään koko porukka yhteiset Juhannuspäivälliset sekä eilen että tänään, ja tänään kävi jopa niin hyvin että vuoronsa lopettava NP191:en tuli juuri oikeaan aikaan asemalle. Näin ollen oli yhtä aikaa pöydän ympärillä kuusi kappaletta iloisia ja naureskelevia lanssareita, ja taas tuli sellainen olo että tämä on kyllä monella tavalla kuin toinen koti. Ruokakin oli vallan mainiota, ja söin kyllä ihan hyvällä omatunnolla hieman vähemmän laihdutuspainotteisesti. Juhannus on vain kerran kesässä, mutta Joulu on sentään joka vuosi. Vai miten se nyt menikään… ;-)

Että silleen. Laitan tämän jutun nettiin nyt, mutta lisään jokusen kuvan kunhan pääsen torpalle (jossa on Mac ja tarvittavat ohjelmat). Jossain vaiheessa, se menee luultavasti huomisaamuun. Koska tänään menen ensin vaimoni kanssa savusaunaan, ja itse asiassa sain tuossa äsken kuulla että äitini on haastanut minun perinteiseen Äiti vs Poika-sulkapallo-otteluun. Mutta ennen sitä Suuret Kiitokset 08:lle, 23:lle ja 29:lle hauskasta ja mukavasta Juhannuksesta. Teidän kanssa oli ilo ja kunnia palvella Suomen kansaa, Juhannuksenakin. ;-) Ja tietenkin terveiset ja kiitokset myös Lohjan asemalla vuorossa olleille! :-)
KOMMENTOI - jo 9 kommenttia